Eliökollektiivi

monilajiseen taiteeseen keskittyvä esitystaidekollektiivi

Portfolio

Portfolio esittelee Eliökollektiivin jäsenten aikaisempia taiteellisia yhteistöitä.

VIERAAT

Audiokävely ja luentoperformanssi

Halusin esittää koiralleni tanssin. Valitsin paikaksi kukkakedon. Aluksi yritin käännellä korviani ja haistella tuulensuuntaa. Sitten laskeuduin nelinkontin, jahtasin kuvitteellista häntääni ja kierin maassa kaikkia raajojani ravistellen. Lopuksi esitin keveän hyppysarjan kiveltä toiselle.

Koirani käänsi katseensa pois. Se löysi mädäntyneen hiirenraadon ja hinkkasi itseään sitä vasten. Sillä aikaa varis söi eväämme.

Vieraat on yhtä aikaa leikkisä ja syvällinen tutkielma siitä, millainen lajienvälinen esitys voisi olla. Teoksessa pohditaan, miten toiset eläimet voisivat astua mukaan esitykseen omilla ehdoillaan, omine rytmeineen, liikekielineen ja mieltymyksineen.

Esityksen muoto

Reilun tunnin mittainen esitys koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa yleisö liikkuu kävellen ja kuuntelee ääniteosta omilta kuulokkeiltaan. Toinen osa tapahtuu teatterisalissa luentoperformanssina, joka pyrkii kutsumaan mukaan myös muunlajisia eläimiä – vaihtelevalla menestyksellä.

Työryhmä: Maija Linturi, Camilla Anderzén, Aino Juutilainen ja Olli-Pekka Jauhiainen sekä koirat Mai ja Vilppu.
Tuotanto: Kanneltalo ja Eliökollektiivi
Esitykset: 4.-8.10.2025, Kanneltalo/Helsinki.
Tapahtuman kieli: Suomi
Esityskuvat: Olli-Pekka Jauhiainen



Näkymättömät naapurit VOL. 2

Lajienvälinen iltapäivä Eliökollektiivin kanssa

Esitystaideyhdistys Eliökollektiivi esittää kahden tunnin aikana kolme lyhyttä teosta, joiden kautta tarkastellaan ja luodaan yhteyksiä toisen lajisiin lähinaapureihimme.

Kävelyesitys Kaikenlajiset kaupunkilaiset – Kävelykierroksella etsitään merkkejä toisenlajisista kaupunkilaisista ja pohditaan ihmisten ja muiden eläinten välisiä naapuruussuhteita. Kierrosta ohjaavat esitystaiteilijat Maija Linturi ja Camilla Anderzén.

Ääniteos Toisia ääniä Aino Juutilainen tutkii ääniteoksessaan kannelmäkeläisten eläinten ääniä

Hyönteiskuvitelmia – essee-elokuva luontodokumenteista ja luontokuvien tuottamisesta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Eteläsuomalaisella luomutilalla kuvatussa elokuvassa seurataan ohjaajan matkaa aloittelevasta luontokuvaajasta lajien välistä yhteyttä kaipaavaksi mystikoksi. Ohjaus ja kuvaus Olli-Pekka Jauhiainen. 

Työryhmä: Camilla Anderzén, Olli-Pekka Jauhiainen, Aino Juutilainen ja Maija Linturi
Tuotanto: Eliökollektiivi, Kannelmäen kirjasto ja kulttuuripalvelut
Esitykset: 17.6.2025 Kannelmäen kirjasto, Helsinki
Esityskuvat: Olli-Pekka Jauhiainen



Näkymättömät naapurit vol. 1 (2/2025)

Lajienvälinen iltapäivä Eliökollektiivin kanssa

Näkymättömät naapurit on matalan kynnyksen tapahtuma, jossa koetaa kolme lyhyttä teosta. Teoksissa tarkastellaan ja luodaan yhteyksiä toisenlajisiin lähinaapureihimme.

Rajatapaukset – Maija Linturin ja Camilla Anderzén toteuttama kävelyesitys, jossa bongaillaan merkkejä toisenlajisista eläimistä ja pohditaan ihmisten ja muiden eläinten välisiä naapuruussuhteita kaupungissa.

Hyttysmeditaatio – sellolle ja hyttysparvelle sävelletty musiikkiteos. Sävellys Aino Juutilainen, esitys Aino Juutilainen ja parvi kaavilaisia hyttysiä.

Hyönteiskuvitelmia – essee-elokuva luontodokumenteista ja luontokuvien tuottamisesta henkilökohtaisesta näkökulmasta. Eteläsuomalaisella luomutilalla kuvatussa elokuvassa seurataan ohjaajan matkaa aloittelevasta luontokuvaajasta lajien välistä yhteyttä kaipaavaksi mystikoksi. Ohjaus ja kuvaus Olli-Pekka Jauhiainen. 

Työryhmä: Camilla Anderzén, Olli-Pekka Jauhiainen, Aino Juutilainen ja Maija Linturi
Tuotanto: Eliökollektiivi ja Viikin kirjasto
Esitykset: 22.2.2025 Viikin kirjasto, Helsinki
Esityskuvat: Olli-Pekka Jauhiainen ja Leena Harjunpää


välillä (2024)

Monilajinen taiteellis-pedagoginen esitystaidetapahtuma. 

“Halusin tutkia sitä, millaista esitystaidepedagogista praktiikkaa Tuulispään monilajinen yhteisö ehdottaa. Täällä ollessani olen yrittänyt tunnistaa, millaisia havaintoja, ajatuksia, kytköksiä, tunteita, tuntuja ja suhteita toiminnassa paljastuu.” – Camilla Anderzén

Työryhmä: Camilla Anderzén ja Maija Linturi 
Tuotanto: Teatterikorkeakoulu, eläinsuojelukeskus Tuulispää 
Esitykset: 6.3.2024 Eläinsuojelukeskus Tuulispää, Somero
Esityskuvat: Olli-Pekka Jauhiainen


Kymmenen oodia (2024)

Kymmenen oodia -dokumenttielokuva pohjautuu Aino Juutilaisen vuonna 2020 säveltämään ja AINON-yhtyeen vuonna 2022 levyttämään Kymmenen oodia -sarjaan. Kimmokkeena teokselle toimi Punainen kirja 2019, jossa arvioidaan Suomen lajien uhanalaisuutta. Jokainen sarjan kymmenestä osasta on omistettu tietylle äärimmäisen uhanalaiseksi tai erittäin uhanalaiseksi luokitellulle eläinlajille. Juutilainen halusi antaa huomiota saimaannorpan ja liito-oravan kaltaisten söpöjen, tunnettujen ja samaistuttavien eläinten lisäksi erilaisille ja joskus myös vieroksutuille kanssaeläjille.

Työryhmä: Olli-Pekka Jauhiainen (käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus) ja Aino Juutilainen (käsikirjoitus, ohjaus, musiikin sävellys ja tuotanto)


JOutomaa interlude (2024)

Interlude: väliin jäävä tai keskeyttävä ajanjakso, tila tai tapahtuma.

Joutomaa – Interlude on paikkalähtöinen ääniteos ja installaatio jossa urbaania “joutomaata” lähestytään erilaisten ajallisuuksien arkistona. Teos kutsuu kuuntelemaan joutomaan ajallisia kaikuja; sitä mitä tilassa on ollut ja mitä siellä mahdollisesti tulee olemaan. Se puhkoo reikiä ihmiskeskeiseen kaupunkikäsitykseen ja tarjoaa näköaloja siihen “rinnakkaiseen kaupunkiin”, joka on aina ollut olemassa mutta johon harvoin kiinnitämme huomiota.

Työryhmä: Aino Juutilainen ja Maija Linturi
Tuottaja: Olohuone-festivaali
Esitykset: 31.5.-2.6.2024 Urheilujuomapuisto/Turku


Rat city (2023)

Rat City on rotankolojen, ultraäänien, hajumerkkien ja ilmassa leijuvien affektien keskellä tehty esitys. Se on pohdiskelua kitkaisesta naapuruudesta ja kollegiaalisen suhteen mahdollisuudesta. Rottien kaupunki on aina siellä missä ihmistenkin. Ihmiset ovat aina siellä missä rotatkin. 

Työryhmä: Ohjaaja, esiintyjä Maija Linturi; ohjaajan työpari, esiintyjä: Camilla Anderzén; esitysdramaturgi Vera Boitcova; äänisuunnittelija Olli-Pekka Jauhiainen; kuvataiteilija Sanna Nissinen; muusikko, äänisuunnitteilja Timothy Johanes; muusikko (saksofoni) Heli Hartikainen 

Yhteistyössä Helsingin yliopiston kaupunkirottaprojektin (HURP) kanssa 
Tuotanto: Mad House Helsinki, Taideyliopiston teatterikorkeakoulu 
Esitykset: 21.- 24.9. 2023 Alakiventien puisto, Myllypuro
Esityskuvat: Saara Autere

Linkkejä
Tutkijoiden haastatteluja Rat Cityssä
Linturin haastattelu teoksesta
Taiteilijahaastattelu / Madhouse
Arvio Voima-lehdessä


Lassien kaksoiselämä (2023)

Lassien kaksoiselämä on ihmisten ja koirien välisen kommunikaation, ymmärtämisen ja väärinymmärtämisen tulos. Se on yritys vaihtaa näkökulmaa, vaihtaa katsetta, herättää uinuvia aisteja. 

Työryhmä: ohjaaja Maija Linturi; äänisuunnittelija Jussi Österman; pukusuunnittelija Sarune Peciukonyte; valosuunnittelija Anttoni Halonen; videosuunnittelija Olli-Pekka Jauhiainen; esiintyjät Elina Sarno, Elina Hauta-aho ja Johanna Kultala; koirat Vilppu, Otis, Susu ja Kosmo. 

Tuotanto: Kalteva Company ja nukketeatteri Sampo 
Esitykset: 14.- 22.1. 2023, Nukketeatteri Sampo/Helsinki

Arvioita: 
Helsingin sanomat 
Hanna Helavuoren päiväkirja


Jaetut tilat (2021-2022)

Lajienvälinen, kokemuksellinen installaatio ihmisille ja ötököille. 

Aika ja paikka: 3.7.-31.8.2021, 11.6.-13.8.2022 Lassilan luomutila /Tuusula 

Ääninäyte: https://soundcloud.com/ainojuutilainen/mosquito-meditation 

Työryhmä: Suunnittelija, käsikirjoittaja Maija Linturi; äänisuunnittelija Aino Juutilainen; suunnittelija Sarune Peciukonyte; esitystaiteilija, suunnittelija Elina Sarno; videosuunnittelija Olli-Pekka Jauhiainen. 

Yhteistyössä Suomen perhostutkijain seuran ja Luomuosuuskunta Oma maan kanssa


Hajoaminen (2020)

Hajoaminen on nukketeatteria, esitystaidetta ja videotaidetta yhdistävä näyttämöteos hyönteisistä, ihmis-hyönteissuhteista ja erilaisista hajoamisen prosesseista. 

Aika ja paikka: 16.-20.10.2020 Querq-tila Helsinki, 2021 Kulttuuritila Näkkäri/Salo, 2021 Ylioppilasteatterin nukketeatterifestivaali

Työryhmä: Ohjaaja Maija Linturi; äänisuunnittelija Aino Juutilainen; Lavastus- ja pukusuunnittelija Sarune Peciukonyte; videosuunnittelija Olli-Pekka Jauhiainen; Esiintyjät Elina Sarno, Aino Juutilainen ja Olli-Pekka Jauhiainen. 

Konsultoidut asiantuntijat: Vilnan Life Sciences Center:in johtaja Dr. Grite Skujiene, entomologi Dr. Andrius Petrašiūnas, uudistavan metsänhoidon asiantuntija Raimundas Ereminas ja ympäristökasvattaja Tomas Pocius.

Arvioita: 

Tuula Sipilä/Puhuttelevaa-blogi 
Kallio-lehti 
Tinfo-tiedote